ESR-verkottumisseminaari Naantalissa 21.9 - 22.9, toinen päivä (3)

ESR-verkottumisseminaarin toinen päivä alkoi ryhmätyöskentelyllä. Minä olen osallistunut Versot-hankkeeseen, joka kuuluu Aikis-hankkeeseen. Ryhmäämme veti projektipäällikko Ulla Rönnberg Opetushallituksesta. Hankkeeseen osallistuvat esittäytyivät ryhmässä ja kertoivat omista projekteistaan. Joidenkin projektien käsikirjoittamisvaihe on käyty ja seuraavaksi on materiaalin tekninen toteutus. Ulla Rönnberg kertoi teknisen toteutuksen haasteista. Todennäköisesti teknisten toteuttajien ja käsikirjoittajien yhteistyötä aiotaan tiivistää, jotta toteutus saataisiin vastaamaan käsikirjoitusta. Keskustelimme myös tehtävien yhtenäistämistarpeesta sekä muista käsikirjoittamiseen liittyvistä seikoista.

Ulla Rönnberg kertoi, että Aikis-hanke on laaja. Se on toteutettu niin, että ensin on kirjoitettu käsikirjoitukset ja tämän jälkeen on ruvettu pohtimaan käsikirjoituksen teknistä toteutusta. Todennäköisesti Aikiksen seuraavalla kierroksella nivotaan käsikirjoittaminen ja tekninen toteutus entistä aikaisemmassa vaiheessa. Käsikirjoittajan ominaisuudessa kannatan suunnitelmaa. Käsikirjoitusta laatiessani tunsin epävarmuutta, koska en tiennyt, missä muodossa tehtävät voidaan toteuttaa. Ajauduin käsikirjoitusvaiheessa pohtimaan hankkeen rahoituksen riittävyyttä ja teknistä osaamista vailla todellista tietoa. Myös muut käsikirjoittajat pitivät ajatuksesta, että käsikirjoittaminen ja tekninen toteuttaminen nivottaisiin tiukemmin toisiinsa.

Aikiksen materiaali on saatavissa netissä käsikirjoitusmuodossa. Valmistuttuaan vuonna 2012 Aikis sijoitettaneen Oppijan verkkopalveluun.

Lounaan jälkeen neuvotteleva virkamies Merja Niemi opetus- ja kulttuuriministeriöstä  kertoi Rakennusrahastokaudesta 2014 -. Tämän jälkeen esiintyi filosofi Marja-Riitta Ollila, jonka puheenvuoro oli otsikoitu Projekti-työ-elämä. 

Marja-Riitta Ollila esittäytyi kuljeskelevaksi filosofiksi, "keikkamuusikoksi", joka ei ole eläessään ollut vakituisessa työsuhteessa. Tämän jälkeen päädyimmekin pohtimaan, milloin kiireinen työelämä alkoi. Ollilan mielestä se alkoi 40 000 vuotta sitten, kun Cro Magnon -ihminen keksi työkalut ja kaupankäynnin. Kaupankäynnin edistämiseksi tarvittiin vuorovaikutustaitoja, mikä johti kielen keksimiseen.

3000 vuotta sitten merkkihenkilöitä ruvettiin hautaamaan näyttävästi, jälkipolville on jäänyt hautakummut muistomerkiksi. Ollila muistutti, ettei kukaan ole myöhästynyt viimeisestä hetkestään. Niinpä onkin tärkeää pohtia oman työn mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä.

Onko sitten jokin muuttunut viime aikoina?

Ollilan mukaan maailmasta on tullut litteä, sillä  historialliset ja maantieteelliset erot eivät merkitse mitään uuden viestintäteknologian ansiosta. On syntynyt deterritorialization (paikkariippumattomuus). Netin ja englannin taidon ansiosta voi saavuttaa  kaikki, joilla on samat samat valmiudet. Cro magnon ei olisi pysynyt kyydissä, jos eläisi nyt.

Kaikki on suhteellista. - Kun teen jonkin tehtävän 15 minuutissa, teen sen 15 minuutissa +/- 40 000 vuotta. Maailma ei pääty tähän. Ei ole mahdollista ennakoida, mikä on kiireellinen tehtävä, Ollila muistuttaa.

Keksi tai kuole


Ihmisillä on jatkuva keksintöjen tarve tuoton saamiseksi. Se, jolla on kehittynein keksintö, on nyt ykkönen. Kuitenkin koko ajan keksitään uutta. Tämän päivän ykköskeksintö voikin olla huomisen turhake.

Stressaantunut näkee tunnelinäön avulla. Vallitsee uskomus, että ihmisen nerous on kekseliäisyyttä katastrofin äärellä. Uskomme, että, kuten Valittujen Palojen sankarit, toimimme parhaiten vaaran hetkellä. Aivot eivät kuitenkaan tuota keksintöjä kaikkina kaaoksen aikoina. Tarvitaan keveyttä, hilpeyttä ja rentoutta, joista syntyy keksinnöt. Tietenkin ihmiset kiistelevät, kumpi näkemys on oikeampi. Vastaväitteistä syntyy filosofia.

Marja-Riitta Ollilan puheenvuoro oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Tarvitsemme vapautta ja turvallisuutta voidaksemme toimia luovasti. Tarvitsemme myös kokonaiskuvan - mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa. Merkityksellisen työn haaste on kuin teos Jumalan käsi: ihmisellä on jo jotakin haluamaansa, vaikka hän sitä tiedä, koska hän ei hahmota isoja linjoja.

Nykyään on muotia downshifting. Ollila kysyy haastavasti, haluammeko oikeasti hidastaa tahtiamme? Entäpä jos myös haluamamme palvelut hidastuvat? Hermostummehan hidastelevalle tietokoneellekin.

Amos Tversky on kuuluisa luonnolisen typeryyden tutkimuksestaan. Todellisen ihmisen tutkiminen toimijana paljastaa aivojen lystikkäät virheet, päättelyssä tapahtuvat systemaattiset virheet, joihin vaikuttaa konteksti ja ihmisystävällisyys.  Tarvitsemme laumaherkkää asennetta, joka ottaa huomioon jokaisen ihmisen ainutlaatuisuuden. Ihmiselle tyypillistä on pitää muita ihmisiä laumaeläiminä mutta itseään yksiöllisenä. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Pieni osa ihmisistä on valmis pitämään päänsä silloinkin, kun tietää olevansa oikeassa.

Todellisen ihmisen taloustiede (behavioural economics) tutkii mm. nudge-käsitettä (hellä tuuppaus). Ympäristö tuuppii aina samalla tavalla. Teemme valintoja tietämättämme. Emme myöskään huomaa, miten meitä ohjaillaan valinnoissamme, esimerkiksi kaupassa laittamalla tuotteita silmien korkeudelle.

Kaikki jalot asiat ovat yhtä vaikeita kuin harvinaisia. (Spinoza)

Nudge tekee hyvän valinnan helpoksi. Esimerkiksi kaupunkiin rakennetaan ostoskeskus ja sinne johtava kävelysilta.

Jättäisinkö silleen?


Tutkimuksen mukaan ovatpa oletusarvot millaisia tahansa, monet ihmiset jättävät ne silleen. Esimerkiksi vuosia kestänyttä Aku Ankan jatkotilausta on vaikea lopettaa, vaikka lukijat ovat muuttaneet kotoa. Myös puhelimen soittoääni on helppo jättää tehdasasetuksille.

Yksilöiden johtamisesta on siirretty kontekstin kautta johtamiseen. Entä rajoittaako tuuppiva ympäristö vapautta? Ei, sillä se ei rajoita päätöksenteon vapautta. On karkeaa väittää, että verotus saa aikaan alkoholihaittoja - ikään kuin ihmisellä itsellään ei olisi valinnanvapaus myös alkoholin kulutuksen suhteen. Ympäristön tuuppimista on ollut aina. On myös vaikeaa nousta puhumaan yleisön eteen, sillä koulukokemukset tuuppivat takaisin istumaan.

Me voimme valita, miten konteksti tuuppii meitä. Kuka ratkaisee, minne se tuuppii? Pitää muistaa erottaa manipuloiminen tuuppimisesta. Tuuppiminen on kaikkien osapuolten tiedossa olevaa toimintaa, mutta manipulointi piilovaikutusta.

Elämmekin uusien ihmiskuvien vuosituhatta (ihmiskuvan jalkapallomalli).

Entä miten ehkäistään masennusta? Tietenkin turvautumalla omaan mieluisaan tapaan. Jollekulle se voi olla kalaöljy, jollekulle lempinojatuoliin käpertyminen tai luonnossa käveleminen.

Kollektiivinen ekstaasi


Barbara Ehrenreich on sitä mieltä, että ihmisten masennusherkkyys johtuu siitä, että emme tanssi kaduilla. Tarvitsisimme kollektiivista ekstaasia, joka saa meidät tanssimaan kaduilla, nauttimaan elämästämme.  Meillä on kuitenkin projektit. Meidän pitää tunnistaa, mitä olemme saavuttaneet ja sen jälkeen on pysähdyttävä riemuitsemaan.

Toisaalta voimme käyttää myös sisua, jonka avulla yritämme yhä uudestaan mahdottomaltakin tuntuvien tehtävien parissa. Ei kuitenkaan ole yhtä ainutta oikeaa keinoa vaan lukuisia yhtä hyviä. Vain mielikuvitus on rajana.

Työilmapiiri on tärkeä.

Entä seuraavat 3000 vuotta? Mitä silloin tapahtuu?

Whether you belive,
you can or you can't,
you are right. 
                  (Henry Ford)