Sosiaalinen media opetuksessa - kirjaesittely

Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen Sosiaalinen media opetuksessa julkaistiin suomalaisittain melko näyttävästi. Kirja sai runsaasti julkisuutta erityisesti sosiaalisen median piirissä. Siitä kirjoitettiin netissä jo ennen kuin se oli julkaistu ja vielä julkaisemisen jälkeen. Keskustelu jatkuu yhä kirjan ympärillä eri foorumeilla, eikä aiheetta. Kirjalla on ollut sosiaalinen tilaus jo pitkään, sillä osa sosiaalisen median käyttäjistä haluaa ensin tutustua aiheeseen perinteisin keinoin ennen kuin uskaltautuu netin pyörteisiin.

Käytännönläheisyys houkuttaa

Sosiaalinen media opetuksessa on käytännönläheinen teos. Kirjassa lähestytään sosiaalista mediaa siitä lähtökohdasta, että lukija tietää ennestään opetukseen ja oppimiseen liittyvät teoriat. Teoksen esipuheessa tekijät kertovat kirjan olevan niille ”lukijoille, jotka haluavat paremmin ymmärtää sosiaalisen median ja web 2.0:n maailmaa” (s. 5). Sosiaalista mediaa käsitellään toisaalta opetuksen näkökulmasta (käytäntö) ja yleisellä tasolla (teoria). Kirjan kohderyhmäksi valikoitunevat tekijöiden kaavailemat aikuiskoulutuksessa ja korkeakouluissa toimivat opettajat, jotka eivät ole ”kovin syvällä sosiaalisen median ihmemaassa, mutta haluaisivat tutustua siihen kartan ja tienviittojen avulla” (s. 5) sekä muut alasta kiinnostuneet.

Kirjassa esitellään yleisimmät sosiaalisen median ilmiöt, kuten wikit ja blogit. Teoksessa tutustutaan myös mikrobloggaukseen (joka kirjassa kirjoitetaan kiusallisesti helsinkiläisittäin yhdellä g:llä, äidinkielenopettajan huomautus), blogosfääri, bloggauskulttuuri, multimediaan liittyviä palveluja, viestintävälineitä, uutissyötteitä, sosiaalisia suosittelupalveluita, suodattimia ja niin edelleen.

Sosiaalinen media opetuksessa -teos jakautuu neljään selkeälinjaiseen päälukuun, joista jokainen sisältää alalukuja:

1. Opiskelu ja opetus murroksessa
2. Sosiaalisen median mahdollisuudet
3. Säännöt ja käytöstavat
4. Sosiaalisen median välineet

Päälukujen lisäksi kirja sisältää esipuheen, johdannon, kirjan rakenteen esittelyn sekä asiahakemiston.

Opiskelun ja opetuksen uudet tuulet

Ensimmäisessä luvussa – Opiskelu ja opetus murroksessa – esitellään lyhyesti (noin viidentoista sivun verran) opiskelun ja opetuksen nykytilanteen. Nykyisen murroksen on aiheuttanut lisääntynyt tietotulva, joka on entistä helpommin ja nopeammin saavutettavissa teknisten välineiden, erityisesti internetin avulla. Tämä on johtanut väistämättä myös oppimisen ja opettamisen tapojen ajanmukaistamiseen. Opettaja ei ole enää kateederilla yksin pauhaava asiantuntija vaan nykyaikainen opettaja-asiantuntija, joka johdattelee opiskelijoita tiedon lähteille. Opettajan tehtävänä on ennen kaikkea opettaa oppimista, jotta oppilaat voivat opiskella toisaalta yhä omatoimisemmin mutta toisaalta myös yhä sosiaalisemmin, yhdessä muiden kanssa.

Se, että opettajaltakaan ei enää nähdä kaikkitietävänä nerona, joka hallitsee suvereenisti asian kuin asian, voi tietysti ahdistaa perinteistä opettajaputkesta valmistunutta opettajaa, mutta se voi myös vapauttaa hänet etsimään uusia opettamisen ja oppimisen malleja. Opettajan ei enää tarvitsekaan puurtaa yksin vaan hän voi verkostoitua muiden opettajien kanssa. Opettaja voi - ja saa - tehdä yhteistyötä. Itse asiassa sitä jopa odotetaan häneltä yhä enemmän. Pidän tätä merkittävänä saavutuksena: myönnetään, että opettajakin on ihminen. Ihmiset puolestaan ovat laumaeläimiä, jotka viihtyvät parhaiten keskenään, myös tiedon äärellä.

Sosiaalinen media opetuksessa -kirjassa käytetään 80-luvulla lanseerattua (mutta silti yhä yhtä keinotekoiselta vaikuttavaa) oppija-termiä tarkoittamaan opiskelijoita ja oppilaita, ja miksei myös uutta opettelevia opettajia. Myös opettaja joutuu opettelemaan – tai pikemminkin hän saa opetella – lukuisia uusia asioita pystyäkseen toimimaan suvereenisti sosiaalisen median äärellä ja sosiaalisessa mediassa.

Myös opiskelijoilla on omat odotuksensa. web 2.0-sukupolveen kuuluvat opiskelijat pitävät itsestään selvänä sitä, että he pääsevät vaikuttamaan oppimisympäristöönsä. Aktiivisuudella on yleensä myönteisiä oppimiseenkin vaikuttavia seurauksia. Nykyaikaisen oppimisen ydin lienee kuitenkin tässä:

”Oppilaitos ei voi määritellä oppijan koko oppimisympäristöä vaan liittyä siihen yhtenä viitekehyksenä muiden joukossa. Kukin oppija sovittaa oppilaitoksen tarjoamat fyysiset, sosiaaliset, kulttuuriset, kognitiiviset ja teknologiset oppimisympäristöjen osat jo olemassa olevaan rakennelmaansa. Parhaassa tapauksessa oppilaitoksen oppimisympäristöstä muodostuu tärkeä ja hedelmällinen osa opiskelijan henkilökohtaista oppimisympäristöä, joka toimii synergisesti muiden osien kanssa.” s. 11

Opettajan ei tarvitse hallita koko sosiaalisen median kenttää pystyäkseen toimimaan siinä tarkoituksenmukaisesti. Sosiaalisen median käyttötarkoituksia on useita: uusilla käytännöillä halutaan parantaa oppimistulosta tai helpottaa opettajien ja opiskelijoiden työtaakkaa.

Enemmän kuin tekstiiliurheilua

Toisessa luvussa – Sosiaalisen median mahdollisuudet – esitellään esipuheessakin mainittuja sosiaalisen median teknisiä ilmiöitä. Kaikki tekniikkaan viittaava vanhenee nykyään yllättävän äkkiä. Niin arvelen käyvän myös teoksen toinen luvun materiaalille. Tämä luku on kuitenkin kirjan halutuinta antia juuri nyt, välittömästi kirjan julkaisun jälkeen. Luku nimittäin sisältää selkeitä käyttöohjeita käsikirjan tapaan. Ohjeita kuvitetaan suurikokoisilla värillisillä kuvakaappauksilla, jotka auttavat kokematontakin sosiaaliseen mediaan tutustuvaa.

Vaikka tekniikka – välineet - vanhenee nopeasti, sen oheen liitetty pohdinta onkin sitten iättömämpää materiaalia. Jokaista aihetta lähestytään saman kaavan mukaan, mikä helpottaa ilmiöihin tutustumista:

1. aiheen esittely
2. aiheen hyödyntäminen opetuksessa
3. välineet
4. kokeilu
5. käsitteet
6. vinkit
7. pohdinta

Aiheen esittely ja hyödyntäminen opetuksessa perustelee hyvin kunkin sosiaalisen median ilmiön olemassaolon ja auttaa lukijaa valitsemaan itselleen hyödyllisiä opettamisen tai oppimisen välineitä. Pohdintaosuuden kysymykset auttavat kertaamaan ja jäsentämään aikaisemmin luettua, mikä vahvistaa teokseen opetuksellista otetta. Kokeiluosuudessa käytetään hyväksi mallioppimista rohkaisemalla arimpiakin sosiaalisen median käyttäjiä myös tekemään eikä vain lukemaan. Vinkit puolestaan ohjaavat opettajaa uusille poluille, syventämään tietämystään ja ennen kaikkea kokeilemaan entistä rohkeammin.

”Siisti oppilas on siisti täälläkin”

Kolmannessa luvussa – Säännöt ja käytöstavat – käsitellään ohjeita, sääntöjä ja lakeja, joita netissä liikkuvan on syytä tuntea. Tällaisia ovat mm. tekijänoikeus, tietosuoja, tietoturva, netiketti.

Tekijänoikeudet ovat ongelmallisia myös sosiaalisessa mediassa. Muiden tuottamaa materiaalia kierrätetään ja otetaan omaan käyttöön myös verkossa hyvin kirjavasti. Toisinaan foorumin ylläpito voi rajoittaa tekijänoikeuksiin vedoten kaiken muun kuin itse tuotetun materiaalin julkaisun. Toisinaan tekijänoikeuksista ei välitetä senkään vertaa, että mainittaisiin materiaalin alkuperä. Silloin ei ole kuitenkaan kysymys lainaamisesta vaan plagioinnista, siis tietovarkaudesta, mitä vastaan tekijänoikeuslainsäädäntö on tarkoitettu. Yksinkertaisinta olisi varmaankin turvata omat tekijänoikeutensa niin, ettei laita mitään itselleen kuuluvaa sosiaaliseen mediaan, mutta mielestäni tämäkään ei ole ihan nykyaikaa. Tarvitaan tekijänoikeuteen liittyvän lainsäädännön tuntemusta, jotta sosiaalisessa verkossa osaa toimia asiallisesti, eikä tekijänoikeusrikkomuksia pääsisi tapahtumaan.

Kalliala ja Toikkanen esittelevät luvussa kansainvälisiä ja suomalaisia tekijänoikeuteen liittyviä säännöksiä siinä muodossa, kuin ne ovat olleet kirjan painoon mennessä. Suomessa keskustellaan parhaillaan tekijänoikeuslainsäädännöstä, koska toisaalta se koetaan liian rajoittavana ja toisaalta se ei ilmeisesti anna tarpeellista turvaa väärinkäytöksissä. Oman lisäjuonteensa tekijänoikeusasioihin tuo eri maiden toisistaan poikkeavat tekijänoikeussäännökset. Tekijänoikeusasiat kuuluvat kirjassa siihen osioon, joka todennäköisesti on vaarassa vanhentua melko pian. Tekijät ovatkin ratkaisseet tämän ongelman antamalla lukijoille linkkivinkkejä, joista voi käydä tarkistamassa viimeisimmän tilanteen.

Myös tietosuojaan ja tietoturvaan liittyvät asiat voivat muuttua hetkessä. Tietosuojaa säännellään lainsäädännöllä ja tietoturvaan ilmaantuu yhä uusia aukkoja sitä mukaan, kun pimeällä puolella kulkevat ihmiset keksivät yhä uusia huijaustapoja. Jokainen sosiaalisessa mediassa liikkuva voi pyrkiä turvaamaan itsensä ja koneensa erinäisin keinoin noudattamalla maalaisjärkeä. Kirjan ohjeet kannattaa kuitenkin lukea huolellisesti, sillä kaikkea konnuutta vastaan ei pärjää edes maalaisjärjellä. Esimerkiksi sivulta 128 löytyy selitys itseäni kirjan toisessa luvussa kummastuttaneelle seikalle, nimittäin sille, että pitäisi käyttää eri selainta tai ainakin avata uusi selainprosessi nettipankkia käytettäessä. Kyseessä on nimittäin varsin ikävä XSS-turvaongelma.

Netiketti tarkoittaa käyttäytymissääntöjä, joita sosiaalisessa mediassa toimivien on syytä noudattaa. Kirjan mukaan netiketti ”peräänkuuluttaa kohteliaisuutta ja suvaitsevaisuutta, sekä kulttuurin ja käytäntöjen tuntemista ja kunnioitusta” (s. 129). Jos on hyvätapainen irl, on varmaankin sitä myös verkossa. ”Oikeassa elämässä” viestiessämme voimme kuitenkin olla varmoja, ettei kaikki tekomme arkistoidu ikuisiksi ajoiksi, kuten verkossa (esim. Internet Archiveen). ”Oikeassa elämässä” voimme välttyä myös aika monelta väärinkäsitykseltä, kun näemme keskustelukumppanimme ilmeet ja eleet. Netikettiä onkin syytä noudattaa.

Avaintuotteita

Neljännessä luvussa – Sosiaalisen median välineet – on esitelty lyhyesti aiemmissa luvuissa mainittuja sosiaalisen median palveluja aakkosjärjestyksessä. Tekijät ovat luokitelleet jokaisen valitsemansa palvelun avaimenreikäsymboleilla sen mukaan, kuinka tärkeinä tai suosittuina he pitävät palvelua. Eniten avaimenreikiä saavat palvelut, jotka ovat alansa markkinajohtajia maailmalla tai Suomessa. Kaksi avaimenreikää saa palvelut, jotka ovat varsin suosittuja tai jotka tarjoavat jonkin erityistoiminnon. Yhden avaimenreiän saa palvelut, jotka ovat melko suosittuja tai kiinnostavia, mutta Suomessa tai opetuskäytössä eivät kovin tunnettuja.

Todennäköisesti teos täyttää monen opetusalalla toimivan toiveet. Sosiaalisen median laitamilla harhailevan opettajan on teoksen avulla helpompi saada käsitys opetuksen kannalta tärkeisiin ilmiöihin. Pidän teosta helposti lähestyttävänä perusteoksena. Se on helppolukuinen, selkeä ja havainnollinen - ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

Painetun kirjan lisäksi kannattaa tutustua myös kirjan verkkosivustoihin: www.sosiaalinenmediaopetuksessa.fi

Kannattaa käydä tutustumassa myös Sometu.ningissä oleviin kirjan lukijoille tarkoitettuihin keskustelusivuihin.

sekä Vinkkiverkossa käytyyn lukupiirin keskusteluun.

Eija Kalliala - Tarmo Toikkanen:

Sosiaalinen media opetuksessa.Oy Finn Lectura Ab, 2009