Virikkeitä etsimässä

Nykyisessä työpaikassani pääsen kivasti kaikenlaiseen lyhytkoulutukseen ja vähän pitempiinkin koulutuksiin, mikä on varsin kivaa ja näppärää, sillä koulutuksesta saa aina uutta virtaa omaan työhönsä. Niin kävi 3.12. Mediakasvatuspäivillä Turussa ja  oppilaitoksemme sisäisessä parin viikon takaisessa SmartBoard-koulutuksessa. En vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kokemuksistani ihan tuoreeltaan, mikä on harmi, koska hyvätkin ideat unohtuvat hautautuessaan uusien alle. Olen osallistunut myös talon järjestämälle Pedagoginen tuki-kurssille, mistä olen saanut lisää innostusta oman työni kehittämiseen.

Mediakasvatuspäivistä muistan, kuinka kivaa oli tavata kurssikaverini Anette Hankomäki (Terveisiä Anettelle. Ottamistani valokuvista tuli sitten ihan kamalia, enkä voikaan laittaa blogiini ainuttakaan) ja opettajamme Juha Sopanen. Anetten kanssa seurasimme aamupäivän luentoja, keräsimme mediakasvatukseen liittyvää oheismateriaalia ja osallistuimme teatteripajaan.

Mediakasvatuspäiviltä jäi mieleeni seuraavanlaisia asioita (lunttaan muistiinpanoistani, enhän minä muuten muistaisi näinkään paljon):

•  Mediakasvatus.Nyt -tapahtumasta twitattiin ja blogattiin reaaliaikaisesti koko tapahtuman ajan. Blogin pitoa jatkettiin tapahtuman jälkeenkin osoitteessa Mediakasvatus.nyt.blogspot.com. Harmittaa, kun en ehtinyt blogiin tuoreeltaan.
• Mr. Andrew Burn luennoi englanniksi peleistä opetusvälineenä. Kuka tahansa oppilas pystyy tekemään oman pelin valmiin ohjelman avulla. Näkemäni oppilaiden pelit olivat ihania ja  liikuttavia kaikessa epätäydellisyydessään. Pelin ei todellakaan tarvitse olla viimeisen päälle hiottu voidakseen välittää haluttu opetus. Opettajat vain eivät mielellään tartu peleihin opetusvälineenä, sillä kaikki tuntematon hermostuttaa myös opettajia. (Emme ole poikkeusyksilöitä ihmiskunnan keskellä.)
• Pelejä voisi käyttää ainakin kirjallisuuden opetuksessa. Tuomalla pelit kouluun ja oppitunneille murtaisimme vanhoja peleihin kohdistuneita ennakkoasenteita. Pelien väkivaltaan ja aseisiin voisi suhtautua sallivammin, sillä oppilaiden realiteetintaju on kehittynyttä.
• Olemme siirtymässä web 2.0:sta web 3.0:aan, sillä yhä enemmän käyttäjät tuottavat toisilleen sisältöä.
• Sirkku Kotilaisen mielestä nuoret haluavat olla vuorovaikutuksessa aikuisten kanssa. Nuorten tarve tuoda oma tarina julkisuuteen: YouTube, teatteri jne.Tärkeää näille on yleisö, joku, joka kuuntelee nuoria, kaveriryhmät.
• Nuorille tarkoitettu Myrsky-hanke: www.myrsky.info, jossa taiteilijat voivat hankkia rahoitusta nuorten taideprojekteihin. 
• Nuoret opetetaan tekemään omia mediajuttuja nuoria kiinnostavista asioista heidän omasta näkökulmastaan
• Sirkku Kotilaisen mielestä mediakasvatuksesta ei pidä tehdä erillistä oppiainetta vaan sillä pitää olla kiinteä osa nuorten elämään.
• Samuel Raunio (FM, journalistiikka, DIAK) puhui maahanmuuttajista, kielestä ja mediakasvatuksesta. Open Zone 2008 -2011: Turun Diakin ja Turun kaupunginkirjaston yhteinen koulutus- ja kehittämishanke, jossa on tavoitteena maahanmuuttajien koutouttaminen lisäämällä maahanmuuttajien mediataitoja: videokurssit: Maahanmuuttajat oppivat tekemään omia, omaäänisiä mediajuttuja
• www-omakanava.fi
• mediakasvatus integroitu osaksi muita oppiaineita (suomi, englanti, historia ja yhteiskuntaoppi, tietotekniikka, opinto-ohjaus); ehdottomasti toiminnallinen opetus luento-opetuksen sijaan (pienryhmät + tekeminen = paras yhtälö); maahanmuuttajille viedokameran käyttö itsensä ilmaisemiseen on helpompaa kuin esimerkiksi kirjoittaminen; ei tarvitse ammattilaiskalustoa vaan jopa kännykällä voi kuvata; vastuu tekemisestä ryhmän tason mukaan
• haasteena monikulttuurisessa opetuksessa on kulttuurierot ja monet erilliset etniset ryhmät sekä jäsenten ikäerot
• Idea: oppilaiden omat haastattelut (videot koulun omaan verkkoon? kuka tekee? millä välineillä?mitä pitää huomioida? keneltä kysyttävä luvat?
• Rap uppoaa poikaoppilaisiin paremmin kuin perinteinen lyriikka. Oppilaat voisi laittaa räppäämään omasta elämästään ja niitä voisi myös äänittää ja kerätä niistä ääni- ja kuvamateriaalia. Kenellä tahansa on kännykkäkamera, joten tallentaminen on helppoa.Oppilaiden tuottamaa rapia julkaistiin tammikuussa (lisään tähän kirjan nimen, kun löydän sen muistiinpanoistani)

• Valoauringon järjestämästä teatteripajasta sain lukuisia käytännön vinkkejä:
• filmi leikataan kamerassa = kuvataan lopullisessa tapahtumajärjestyksessä.
•  2+2+2-menetelmää (2 t ideointiin, 2 t kuvaukseen ja 2 t leikkaukseen)
• kolmen  lapun menetelmä:  jokainen oppilas kirjoittaa anonyymisti kolmeen lappuun vastaukset kolmeen kysymykseen - mitä pelkään? mikä tuntuu pahalta? mitä olen halunnut sanoa aikuisille, mutta en ole koskaan uskaltanut?; lapuista tehdään tarinoita
• rooleja kierrätetään: kaikki kuvaavat, äänittävät ja idoivat vuorotellen
• SKOLE: kysymykset - mitä päähenkilö haluaa? mikä estää saamasta sen? paikka?
• Judith Weston: Näyttelijän ohjaaminen
• Katseen suunnan vaihtaminen kertoo tunnetilan.
• Tunne syntyy liikkeen kautta.
• Jokainen näyttelee itsensä ikäisessä roolihahmossa, joka on fantasiaa.
• Elokuvassa ihminen katsoo totta, teatterissa roolihahmo on uskonasia.
• Juha Sopanen esitteli Diakin Palestiinan-projektin, jonka tarkoituksena on mediataitojen kehittäminen mediakasvatuksen keinoin. Parhaiten mieleeni on jäänyt se, Palestiinassa on puute oikeastaan ihan kaikesta: oppimateriaaleissa, opettajien mediaosaamisessa, mediateknologiassa, mediakasvatukseen liittyvässä pedagogisessa ajattelussa. Kuitenkaan epäkohdat eivät tunnu lannistavan sikäläisiä opetusalan ihmisiä -ei edes sähköjen ajottainen puuttuminen lannista heitä lopullisesti.

 SmartBoardista sittenkin ehkä joskus toisella kerralla. Se on nimittäin teknisen luonteensa vuoksi ihan eri maailmaa kuin joulukuinen seminaarikokemus.