Löydy - Brändää itsesi verkossa. Julkinen ammatillinen verkkoelämä. 2. osa

Ammatillista verkkoidentiteettiä tarvitaan lähinnä ammatillisen uskottavuuden luomiseksi. Verkossa on helppo vaihtaa mielipiteitä, keskustella ja kehittää uusia ideoita. Ihaninta on kuitenkin raakileiden ilmaan heittäminen silloin, kun joku ottaa siitä kopin ja lopputuloksena voi olla ihan toimiva juttu tai sarja uusia ideoita.  Omat motiivini olla läsnä sosiaalisessa mediassa ovat hyvin samansuuntaiset kuin Aallon ja Uusisaaren kirjassa. Kaipaan tukea omalle työlleni. Haluan oppia uutta. Haluan myös laajentaa omaa vaikutuspiiriäni, ja verkossa tämä kaikki on mahdollista.

Ollakseni amatillisesti vakuuttava minun pitää seurata aikaani. On hyvä tietää oman alani uusimmat nettitalkoohankkeet, vielä parempi olisi olla mukana niissä,  mutta eipä mennä asioiden edelle. Yleensä talkoisiin on helppo hakeutua mukaan, kokemusta on.

Ammatillinen verkkoidentiteettikin minulla on, se muistuttaa aika paljon minua itseäni IRL. Olen tottunut vuosien varrella kirjoittamaan omalla nimellä ja kasvoillani ammattiini liittyvistä asioista enkä tunne tarvetta piiloutua nimimerkin taakse. Toimin valmiiksi aika monella foorumilla. Työhöni liittyvissä asioissa verkkoidentiteettini on aina ollut puhtaasti ammatillinen, ts. kirjoitan ammatillisista kiinnostuksen kohteistani puhtaasti omissa nimissäni, en työnantajan. Olen pitänyt ratkaisua sangen toimivana. Henkilökohtainen vapaa-ajan verkkopersoonani risteytyy ammatilliseen verkkoroolini kanssa ainoastaan Facebookissa, mutta sekään ei ole tuottanut ongelmia. Listoja käyttämällä olen voinut pitää yksityiselämäni verkkonäkyvyyden hallinnassani.

Kieltämättä olen joutunut pohtimaan työroolini ja ammattiroolini rajakohtia, sillä verkkokeskustelun mahdollisuus on melko uutta alallani, eikä ole ollut perinteitä, joihin nojata. Tästä on myös keskusteltu esimiesteni kanssa myönteisessä hengessä. Verkkoelämäni on keskittynyt lähinnä sosiaalisen median hyödyntämiseen opetuksessa, mikä ei sivua millään tavalla ammattiini liittyviä salassapidettäviä asioita. Työnantajani ovat myös tarjonneet minulle sosiaalisen median hyödyntämiseen tähtäävää koulutusta, mikä on ollut mielestäni varsin hienoa.

• Sosiaalisen median taitoni ovat erinomaiset. 
• Ammatillisessa roolissani en ole joutunut kohtaamaan negatiivista palautetta. Pystyn kuitenkin seuraamaan vapaa-ajan keskustelupalstoja pahoittamatta mieltäni yhä paremmin (oikeasti se on kasvun paikka, kokeilkaapa vaikka). 
• Arvostan avointa tiedonjakamiskulttuuria, johon olen tutustunut verkossa. Jaan omia ideoitani mielelläni kaikkien kiinnostuneiden kanssa. 
• Verkkoläsnäoloni on järjestelykysymys. 
• Verkkoläsnäoloni ammatillisilla keskustelufoorumeilla on tällä hetkellä lähinnä harrastus, eikä sitä ole resursoitu millään tavalla. Pidän tätä hyötynä (vrt. organisaation jäsenenä osallistuminen).
• Olen vastuullinen lähinnä itselleni ja tavoitteeni ovat mielestäni selkeitä ja realistisia. 
• Ammattini puolesta olen tietoinen tekijänoikeusasioista.

Näkemystä oman alani kehittymisestä ei puutu, ei myöskään uskottavuutta. Minulta ei puutu myöskään rohkeutta osallistua ammatillisiin nettikeskusteluihin. Huippuosaajuudestani en tiedä (tässä astuu esiin luontainen vaatimattomuuteni, jota myös suomalaiskansalliseksi venkoiluksi kutsutaan - koska tämä on lukupäiväkirja, haluan paljastaa tässä noloimmatkin ajatukseni), mutta ei se ole estänyt minua kertomasta mielipiteitänikään. 

Minulle on tärkeää osata kertoa vaikeitakin asioita mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi. Toisaalta haluaisin olla uskottava myös metatasolla, vaikka tieteen tekeminen ei ole varsinaisesti omaa alaani. Olenkin kutsunut itseäni lähinnä käytännön teoreetikoksi. On ollut henkilökohtaisen kasvun paikka oppia tunnistamaan aukot omassa tietämyksessään. Vielä haastavampaa on ollut tuoda nämä aukot julkisuuteen. Tämä on kuitenkin tarpellista, jotta saisin tarvitsemani tiedon. Ääneen ajattelua ja keskeneräisten asioiden tuomista julkisuuteen voi harjoitella turvallisesti mmatillisissa some-piireissä.  Jopa tämän lukupäiväkirjan pitäminen on yksi projekteista, joissa harjoittelen aukkokohtien täyttämistä uusilla tiedoilla ja taidoilla. 

Hyvään ammatilliseen identiteettiin kuuluu erilaisten trendien ja uusien mahdollisuuksien havaitseminen. Kuulun siihen some-ihmisten joukkoon, joka pitää toimintaympäristöjen muutoksia vahvuutena. Myös organisaatiot voivat olla uudistumis- ja muuntautumiskykyisiä kehittämällä omaa osaamistaan oikeilla alueilla. Tähän tarvitaan yhä avoimempaa keskustelukulttuuria. 

Ihmiskoe - kuinka brändään itseni verkossa: Johdanto (1. osa)

Haluan brändätä ammattiosaamiseni ja lisätä verkkonäkyvyyttäni. Tätä tarkoitusta varten hankin 

Tuija Aallon ja Marylka Yoe Uusisaaren Löydy - Brändää itsesi verkossa  niinkin aikaisin kuin vuonna 2011. Tuumasta toimeen ajattelin jo silloin - ryhtymisen esteenä on kuitenkin ollut useita esteitä, joista useimmat löytyvät korvieni välistä. Tässä muutamia satunnaisessa järjestyksessä:

- Tämähän on läppää vain, en kai minä ihan tosissani voi olla, että rupean tuotteistamaan itseäni.

- Hah, osaankohan minä mitään? Oikeasti!

- Hui, sitten kaikki näkevät ja saavat tietää, mitä minä olen puuhannut elämäni aikana.- Mistä minä revin aikani tähän kaikkeen? Ihan hulluahan tämä on, että rupean testaamaan itseni.

- Entä jos epäonnistunkin. En osaa tuotteistaa itseäni enkä saa itselleni tarpeeksi näkyvyyttä. Jospa minulla sittenkään on mitään sanottavaa ihan yhtään kenellekään.

- Enhän minä tunnekaan yhtään ketään. 

Tekosyitä kaikki. Vastaväitteitäkin keksin: 

- Monet hyvät ideat on keksitty leikin varjolla. Totta siis toinen puoli.- Osaanhan minä. Kaikenlaista. Opettajankokemusta minulla on vuodesta 1985 ja siitä lähtien olen ehtinyt hankkimaan monipuolisen ammattiosaamisen. 

- Olisi syytä olla ylpeä kaikeasta osaamisesta. Minulla ei ole mitään hävettävää monipuolisen ammattiosaamiseni äärellä. Päinvastoin. 

- Ajan järjestäminen on vain järjestelykysymys. Pitää priorisoida asioita. 

- So what! Epäonnistumiset ovat parhaita oppimistilanteita. Sanottavaa riittää. Ja muistetaan nyt jälleen se tosiseikka, että myös keskeneräisiä ajatuksia saa esittää. Niistäkin oppii. Joku muukin voi tulla mukaan prosessiin, mistä voi saada lisää virtaa. 

- Ai, et tunne vai? Vilkaisepa vaikkapa blogilistaasi ja Google+ -piirejäsi. Facebook-ryhmiäkään ei pidä unohtaa. Virtuaalikontakteja on oikeasti ihan kivasti. Nyt ne pitää vain aktivoitua.  . Ja lisää ammattikontakteja syntynee tutkimusmatkan varrella.

Tästä jatkan, kunhan taas ehdin. 

Mainonta on tullut Blogistaniaan, oletko valmis?

Tekstimainonta ei ole mikään uusi ilmiö, sen sijaan sen kieltäminen on jokseenkin tuore tapaus mainonnan historiassa (linkki Kuluttajaviraston sivuille). Tekstimainonnan kieltämisen tarkoitus on suojata kuluttajia, erityisesti lapsia. Tuotesijoittelua on esiintynyt kautta aikojen julkisuudessa - toisin kuin suomenkielisessä Wikipedia-artikkelissa väitetään -  ja nyt se on näköjään tullut jäädäkseen myös blogimaailmaan.

Naistenlehdet (linkki Ylen uutisiin, ja toiseen uutiseen ja vielä kolmanteenkin) ovat kautta aikojen esitelleet erilaisia tuotteita (vaatteita, kauneudenhoitotuotteita, sisustustavaroita jne.) ja nyt mainostajat ovat huomanneet millaiset mahdollisuudet tuotesijoitteluun on blogimaailmassa.

Eilisessä Kuningaskuluttajassa (linkki Areenan sivuille ja ohjelman omille nettisivuille) puhuttiin  tuotesijoittelusta blogeissa. Mainostaminen on laillista, mutta lain mukaan mainonta pitää erottua selkeästi muusta tekstistä ja yhteistyökumppani pitää mainita selkeästi, mikäli on kysymys kumppanuusmarkkinoinnista. Kumppanuusverkostot ovat yleisempiä muualla maailmalla, mutta ne ovat näköjään kovasti tulossa myös Suomeen. Ohjelman mukaan yhteistyökumppanin olemassaolo ilmeisesti kuitenkin sivuutetaan usein kovin helposti. Esimerkkejä ei kuitenkaan annettu ohjelmassa, joten tätä väitettä on kovin vaikea tarkistaa. Mielestäni selkeitä tapauksia ovat ne blogit, jotka sijoittuvat esimerkiksi jonkin lehden nettisivuille, mutta niistä ei puhuttu ohjelmassa mitään. Muotibloggaajat ovat mielipidemuokkaajia ja lisäävät tavaran myyntiä suosittelemalla tuotteita blogeissaan. Jotkut muotibloggaajat bloggaavat työkseen. Rehellisimmät bloggaajat mainitsevat, milloin kirjoittavat saamistaan tuotelahjoista.

Ohjelmassa puhutaan lähinnä tekstiilien, kemikaalien ja rakennustarvikkeiden tuotesijoittelusta, joten jäinkin miettimään, miten tilanne on muilla aloilla, esimerkiksi itselleni läheisissä kulttuuria, käsitöitä tai sosiaalista mediaa koskevissa blogeissa. Minun mediablogissani esittelen erilaisia mediaan liittyviä ilmiöitä ja palveluja, joille mielestäni voi keksiä monia hyödyllisiä käyttömahdollisuuksia, niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Painotukseni on ollut sattuneista syistä opetuksessa ja koulutuksessa. Niinpä olen linkittänyt Minun mediablogissani ihan suvereenisti erilaisiin ilmaisiin somepalveluihin, mutta senttiäkään en ole saanut enkä olisi edes halunnut linkittämisen vaivastani.

Samoin on Kangastuksia-käsityöblogini laita. Minulla ei ole mainosbannereitani blogissani. Minulla ei ole myöskään kytköksiä ainoaankaan kumppanuusverkostoon, niinpä en myöskään saa komissioita yhdestäkään lukijan tekemästä linkinavauksesta. Mietinkin mitä mieltä Kuningaskuluttaja tai Kuluttajavirasto on käsityöbloggajien eräästä yleisestä tavasta, jota minäkin käytän varsin usein. Saatan nimittäin kirjoittaa blogissani vaikkapa jostakin lankakaupasta tai tuotteesta, mutta teen sen ilman minkäänlaista kaupallista hyötytarkoitusta. Näin ovat tehneet lukuisat käsityöbloggaajat kautta aikojen.

Olisiko tässä syytä moittia meitä bloggaajia epäasiallisesta tuotesijoittelusta siitäkin huolimatta, että olemassa olematonta yhteistyökumppania ei mainita sanallakaan. 

Minulla ei siis ole sponsoreita ja bloggaan ilmaiseksi ja ihan omaksi huvikseni. Jos linkitän, linkitän sen vuoksi, että itse haluan. (Esimerkiksi: Niin minäkin olen sitten eksynyt käsityöblogeista kaikenlaisiin ohje- ja mallisivuille sekä erinäisisiin lankanettikaupoihinkin ihastelemassa lankojen tekstuuria ja huikaisevan kauniita värejä. Kangastuksia)

Ainoastaan yhden kerran vuosia sitten yksi juuri aloittanut nettikangaskauppias lähestyi minua sähköpostitse ja pyysi minua laittamaan kangaskauppansa linkin blogiini, minkä teinkin ihan vain sen vuoksi, että mielestäni hinnat olivat aika kohdallaan ja valikoimatkin tarpeeksi monipuoliset ja laadukkaat. Senkin linkin olin sijoittanut linkkilistaan, jonka olin nimennyt nettikaupoiksi. 

Tietysti olen miettinyt oman toimintani eettisyyttä varsinkin nyt, kun pitkän hiljaiselon jälkeen elvytin jälleen käsityöblogini, samoin kuin Minun mediablogini kohdalla

Kuningaskuluttaja-ohjelman myötä sain kuitenkin puettua häilyvät ajatukset selkeiksi kysymyksiksi: 

• Menettelenkö epäeettisesti linkittämällä blogiini erilaisia löytöjä, joita olen tehnyt satunnaisten nettisufausten aikana?
• Onko epäeettistä häivyttää häivyttää kapallisten palvelujen merkityksen olemalla mainitsematta tuotetta tai palvelua? - Ehkä pitäisikin ryhtyä toimimaan aivan päinvastoin ja mainita tuote tai palvelu nimeltä. 

Jos siis Kuningaskuluttajassa on pidetty tuotesijoitteluna kaikenlaista tuotteisiin tai palveluihin linkittämistä, niin miten on sitten esimerkiksi kulttuurin piirissä?

Kirjabloggaja kirjoittaa jutun kirjasta, jonka on lukenut tai elokuvasta, jonka on juuri katsonut. Usein hän samalla linkittää jonnekin muualle nettiin, jossa kirjoitetaan samaisesta kirjasta tai elokuvasta. Eikä hän edelleenkään saa senttiäkään toiminnastaan. Kuitenkin bloggaaja on toiminnallaan tullut lisänneeksi tuotteen myyntiä. Satunnainen lukija tulee lukeneeksi tekstin ja vakuuttuu kirjan tai elokuvan laadukkuudesta. Sen jälkeen hän tulee ostaneeksi blogissa mainitun kirjan tai käyneeksi katsomassa saman elokuvan.

Ehkä kysymys on kuitenkin siitä hyväsydämisestä suosittelusta, josta oli puhe myös ohjelman alussa. Tarviteeko tästä olla kovin huolissaan?